Legendaarisia keikkapaikkoja Suomessa

Harva artisti elää pelkästään levyjä tekemällä, usein ennen kuin levyä tai edes demoa päästään äänittämään on takana paljon keikkoja elävän yleisön edessä. Keikkailu on artistin perustyötä ja fanit ovat niitä, joiden kautta sana kulkee uudesta hyvästä bändistä tai vanhan suosikin uusista biiseistä. Baarit, tanssilavat, ravintolat ja laivat tulevat varmasti tutuiksi muusikolle ja heidän faneilleen.

Tanssilavat

Mikään ei ole keikkapaikkana niin suomalainen kuin tanssilava, ja Suomessa onkin ollut tanssilavoja jo 1800-luvulta lähtien, vaikka tanssia pidettiin pitkään syntinä. Tanssilavat toimivat kuitenkin maaseudun ihmisten tapaamispaikkoina, sillä tansseihin kokoonnuttiin usein monen kylän voimin.

Tanssilavojen kulta-aika oli sotien jälkeen, kun Olavi Virran kaltaiset supertähdet kiersivät tanssittamassa kansaa. Nykyään tanssilavat ovat kokeneet jälleen uuden tulemisen, kun ihmiset harrastavat seuratansseja yhä ahkerammin. Tango ja valssi ovat musiikkityyleistä tanssilavojen ikisuosikkeja ja myös country ja fox-tyyppinen musiikki ovat suosiossa. Iskelmät iskevät aina sekä myös kuumat latinorytmit.

Laivat

Eckerö Linen M/S Finlandia seilaa Helsingin ja Tallinnan välillä ja se on yksi laivoista, joilla keikkaillaan hyvin ahkerasti. Se on Teoston julkaiseman listan alkupäässä aktiivisimmista keikkapaikoista, mutta tanssilavoilla soitettavaa musiikkia siellä ei kuule, vaan kyseessä on lähinnä bilemusiikki, koska laivalla tullaan usein bilettämään.

Laivat ovat legendaarisia keikkapaikkoja ja niissä on potentiaalia kaiken pieleen menemiseen. Kaikki varusteet, mukaan lukien bändin tarvitsemat äänentoistolaitteet täytyy saada satamasta mukaan, sillä keskellä merta on mahdoton niitä lähetä vuokraamaan. Merisairaus saattaa iskeä rumpaliin tai laulajaan, eikä backstage usein ole kuin pieni hytti.

Tunnelma laivoilla sen sijaan on vertaansa vailla ja yleisö hyvinkin vastaanottavainen, sillä ihmiset ovat tulleet laivalle juhlimaan ja unohtamaan maiset murheet. Eikä laivalle keikkapaikkana tarvitse muusikonkaan nenäänsä nyrpistää, sillä myös maailmanluokan tähdet tekevät laivakeikkoja.

Molly Malone’s

Helsingissä sijaitseva irlantilaispubi Molly Malone’s tarjoaa myös loistavan valikoiman erilaisia tapahtumia. Se sijaitsee kahdessa kerroksessa ja siinä on 3 baaria, joten tilaa löytyy. Molly Malone’s tunnetaan upeasta tunnelmastaan ja se onkin yksi Helsingin kansainvälisimmistä baareista, olematta mitenkään teeskentelevä tai turhan hienosteleva.

Live-musiikkia ja tapahtumia riittää viikon jokaiselle illalle. Luvassa on live-bändi joka ilta ja vaikka Nightwish ei tässä pubissa esiinnykään, on se toiminut ponnahduslautana monelle bändille. Keikka on aina keikka ja Molly Malonesin yleisö vastaanottavaista. Akustista musiikkia tarjoillaan Mollyssa perjantaisin.

Jos ei ole saanut keikkaa buukatuksi, kannattaa kuitenkin tulla kitaran tai huuliharpun kanssa Molly Malonesiin, sillä siellä on open mic muusikoille maanantaisin. Jos huulenheitto ja komedia tuntuvat enemmän omalta jutulta kuin musiikki, voi kuka tahansa tulla tarjoilemaan parhaat stand-up numeronsa tiistaisin, sillä mikki on auki ja palautteen saa heti, kuten aina stand-up tilanteessa.

Tavastia-klubi

Tavastia-klubi Helsingissä on yksi Euroopan vanhimmista, yhä toiminnassa olevista rock-klubeista. Sen omistamaa Helsingin Yliopiston Hämäläinen Osakunta ja se toimii Helsingin keskustassa sijaitsevassa Hämäläisten talossa. Siinä toimi aluksi tanssipaikka Hämiksen nimellä ja 70-luvulla sen nimi muutettiin Tavastia-klubiksi. 1990-luvulla se muuttui kokonaan vain elävän musiikin klubiksi.

Moni suomalainen, nykyään jo maailmanmaineeseen noussut bändi on esiintynyt Tavastian lauteilla ja jokunen heistä palaa sinne esiintymään yhä uudelleen. Tavastia on täynnä tunnetta ja sinne tullaan kuuntelemaan keikkaa matkojenkin takaa. Tavastian yhteydessä toimii pienempi esiintymistila Semifinal sekä Ravintola Ilves.

Oma lukunsa on Tavastian backstage, jonka salmiakkikuvioiset seinät ovat täynnä siellä soittaneiden muusikoiden nimikirjoituksia. Tilaa uusille nimmareille teki SIG-yhtye, joka maalasi takahuoneen seinät valkoisiksi, peittäen kaikki siihenastiset nimikirjoitukset. Muut muusikot närkästyivät asiasta ja entisöijänkin hankkimista paikalle jo harkittiin. Seinät jäivät valkoisiksi, mutta eivät kauaksi aikaa, sillä jo muutaman kuukauden kuluttua olivat seinät taas mustanaan nimikirjoituksia. Soittajille nämä seinät merkitsevät paljon ja onpa niistä haluttu tehdä niin panoraamatapettia kuin pussilakanatkin.

Helsingin Musiikkitalo ja VR:n makasiinit

Helsingin Musiikkitalo sijaitsee Helsingin keskustassa, modernin taiteen museon Kiasman ja Finlandia-talon välissä. Sen suunnittelu ja rakentaminen kesti monta vuosikymmentä ja sisälsi monenlaista draamaa. Idea uudesta musiikkitalosta näki päivänvalon, kun Sibelius-Akatemia ilmaisi tarpeensa kunnolliselle konserttisalille, Finlandia-talon akustiikka kun ei parannuksista huolimatta koskaan oikein ollut paras mahdollinen.

Opetusministeriö tarttui tähän ideaan ja asetti työryhmän tekemään ehdotusta uudesta musiikkitalosta. Pikkuhiljaa ideaksi muodostui kaikille avoin musiikkitalo, jossa eri musiikkityylit kohtaavat ja jonka tiloja ovat tervetulleita käyttämään niin ammattilaiset, opiskelijat kuin harrastajatkin.

Talon suunnittelusta järjestettiin arkkitehtikilpailu ja talon sijoituspaikaksi valittiin tontti, jossa silloin sijaitsivat VR:n makasiinit. Kaikki eivät olleet tästä sijainnista ilahtuneita, sillä musiikkitalon rakentaminen tiesi makasiinien purkamista. VR:n makasiinit olivat olleet suosittu kirpputorikohde ja olipa siellä järjestetty monenlaisia tapahtumiakin.

Paikalla järjestettiin useita mielenosoituksia makasiinien suojelemisen puolesta ja Tavastialla järjestettiin tukikonsertti asian puolesta. Päätöksenteko kuitenkin helpottui, kun makasiinit paloivat vuonna 2006. Aluksi palon syyksi epäiltiin tuhopolttoa, mutta poliisitutkinta sanoi sen olevan itsestään syttynyt.